Äiti, äiti missä olet?

Abstrakti

Tapaustutkimuksessani kuvaan psykoterapiassa ilmennyttä
muutosta asiakkaan suhteessa menetettyyn läheiseen ja
itseensä. Terapian tavoitteena oli löytää keinoja vahvistaa
asiakkaan toimintakykyä ja elämän jatkuvuutta menetyksen
jälkeen. Psykoterapian kuluessa huomioni kiinnittyi
muutokseen asiakkaan suhteessa itseen ja suhteessa toisiin.
Halusin selvittää miten tuota muutosta voisi teoreettisesti
selittää ja siten lisätä ymmärrystä terapeuttisesta menetyksen
kohtaamisesta. Terapiassa tapahtunutta muutosta jäsentäessäni
löysin narratiivisen terapian teorian ja käsitteistön äärelle.
Teoria oli minulle osittain tuttu aiempien perhe- ja
pariterapiaopintojeni kautta. Huomasin sen selittävän
jäsentyneesti niitä ilmiöitä, joita tässä yksilöpsykoterapiaprosessissa tunnistin. Tapaustutkimuksessani käytin aineistona
aukikirjoitettuja tekstejä vuoden kestäneen koulutuspsykoterapian aikana videoimiltani kolmelta eri istunnolta. Toisena
aineistona toimi CORE-OM-mittaukset, joita pyysin asiakkaalta
kolmena eri ajankohtana terapian aikana. Keskeisenä terapian
tuloksena esiin nousi menetyksen jälkeinen muutos suhteessa
menetettyyn läheiseen sekä suhteessa itseen. Tällaista muutosta
narratiivisessa psykoterapiassa kuvataan suhteen merkityksen
uudelleen rakentumisena. Narratiivisesti ajateltuna ihminen
jäsentää luontaisesti elämäänsä tarinoina. Draama ja kerronta,
eri mielenmaisemat punoutuvat jatkuvassa prosessissa osaksi
muutosta mahdollistavaa sisäistä tarinaa. Elämäntarinaa sekä
luodaan että eletään, menetyksissäkin. Merkittävän läheisen
menetys muovaa käsitystä itsestä. Jotta elämäntarinan
jatkuvuus mahdollistuisi on tärkeää kyetä muodostamaan
itselle merkityksellinen käsitys menetyksestä ja suhteesta
menetettyyn. Psykoterapiasuhteessa tämä mahdollistuu
narratiiviselle terapialle ominaisena subjunktiivisuutena sekä
uudistavalla jäsentämisellä (re-membering). Lähestymistapa
edistää surevan havaitsija- ja subjektipositiota hänen
asemoitumisessaan ongelmaan, psykoterapian metamallia
mukaillen.