Nykyisen perheterapian ideologisista kerrostumista

Abstrakti

Artikkeli on toinen osa artikkelikokonaisuudesta, joka
käsittelee perheterapian aate- ja tiedehistoriaa pelaamisen ja
vapauden näkökulmista. Nyt esillä oleva jälkimmäinen osa
pyrkii tulkitsemaan perheterapiassa tapahtunutta kielellistä
käännettä osittain toisin kuin yleensä on ollut tapana tehdä.
Liitämme tapahtuneen paradigmaattisen muutoksen Isaiah
Berlinin käsitykseen kahdesta periaatteellisesti sovittamattomasta vapauden käsitteestä, jotka ovat hallinneet
eurooppalaista poliittista filosofiaa. Ne ovat positiivinen ja
negatiivinen tulkinta vapaudesta. Käytämme esimerkkinä
reflektiivistä perheterapiaa ja avoimen dialogin
hoitofilosofiaa, joissa positiivinen vapauden tulkinta tulee
kauniisti näkyviin. Siinä missä reflektiivisen terapian
käytäntöjä voidaan tulkita joko interventiivisesti tai noninterventiivisesti, avoimen dialogille tyypillistä ajattelua voi
tulkita vain toisella tavalla: ilmaisuna noninterventiivisyydestä ja positiivisesta vapaudesta. Lisäksi
viittaamme kahteen tuoreeseen psykoterapiatutkimukseen;
Tomi Bergströmin väitöskirjaan avoimen dialogin
tuloksellisuudesta psykoosien hoidossa, ja Åsa Slotten
väitöskirjaan traditionaalisemman anoreksian hoidon
vaikutuksista. Vaikuttaa alustavasti siltä, että erilainen
hoitofilosofia ja erilainen lääketieteellinen peruskatsomus
johtaa myös erilaisiin sairauden ja hoidon narratiiveihin. Ts.
erilaisia hoitofilosofioita olisi syytä tarkastella paitsi
vaikuttavuuden, myös niiden synnyttämien narratiivien
kautta. Lopuksi väitämme, että perheterapian ytimessä on
repeämä tai monitulkintaisuus, jota ei voi korjata. Siihen
sisältyy erilaisia ja peruuttamattomasti yhteen sovittamattomia aineksia, jotka yhdessä ja ristiriitaisina synnyttävät
kuvan siitä, mitä perheterapia on. Käsitys perheterapiasta
kokonaisuutena voi syntyä vain, jos otamme nämä erilaiset ja
ristiriitaisetkin ainekset huomioon.