Näyttö, responsiivisuus ja etiikka psykoterapiassa

Abstrakti

Artikkelissa tarkastellaan ajatusta psykoterapeutin näyt- töön perustuvasta toiminnasta. Aihetta lähestytään psykoterapioiden yhteisiin tekijöihin kohdistuvan tutkimuksen näkökulmasta. Terapeutin yksilöityjen tekojen suhde terapian onnistuneeseen lopputulokseen on osoittautunut haastavaksi tutkimuskohteeksi. Useat tutkijat (Leiman 2015; Norcross 2005; Stiles 2009; Norcross & Wampold 2011) ovat haastaneet vakavasti lääketutkimuksen analogiaan perustuvan tutkimusmetodin mielekkyyden psykoterapiatutkimuksessa. Tässä lähestymistavassa terapiamuodon yksilöity työtapa nähdään ikään kuin lääkkeenä, joka annetaan asianmukaisesti diagnosoidulle potilaalle. Lääketutkimusanalogian rinnalle keskustelussa on noussut responsiivisuuden käsite kuvaamaan psykoterapeutin asianmukaista toimintaa asiakkaansa kanssa. Tätä käsitettä ja sen merkitystä psykoterapeuttisen työn kannalta pyritään artikkelissa ymmärtämään filosofian näkökulmista. Artikkelissa päädytään kysymään, onko responsiivisuuden käsite ymmärrettävissä näyttöön perustuvan lääketieteen sijasta osuvammin filosofisen etiikan käsitteiden avulla.